Kiinteistövaihdannan palvelu

Ohjeet

Siirry ohjeiden sisällysluetteloon

Kiinteistökaupan kulku

Tässä osiossa sekä osiossa "Palvelun käyttöohjeet" luovutuksen tekemistä koskevat ohjeet on laadittu ensisijaisesti kiinteistön kauppaa silmällä pitäen. Nämä ohjeet ovat kuitenkin soveltuvin osin voimassa myös muiden luovutustyyppien, kuten lahjan ja vaihdon, osalta. Kuitenkin kutakin luovutustyyppiä koskien tulee tutustua myös niitä varten nimenomaisesti koskevaan ohjeistukseen.

Katso opasvideo: Kauppakirjan luominen ja allekirjoittaminen. (Video avautuu uuteen välilehteen.)

Kiinteistövaihdannan palvelussa luovutuksen voi tehdä esimerkiksi näin:

Luovuttaja tekee luovutuskirjan

Maija haluaa myydä omistamansa kiinteistön Matille. Maija ja Matti ovat keskustelleet kaupan tekemisestä, sopineet kauppahinnan ja Matti on tutustunut kohteeseen; enää tarvitsee tehdä luovutuskirja. Maija kirjautuu Kiinteistövaihdannan palveluun ja aloittaa luovutuskirjan tekemisen kohdassa ”Uusi asiakirja - Kauppakirja”. Hän täyttää sähköisen lomakkeen ohjeiden mukaan lisäämällä sinne ostajan tiedot ja kiinteistön kauppahinnan. Kaupan ehtojen määrittämiseen hän käyttää esimerkkinä palvelun tarjoamia mallitekstejä. Lisäksi Maija voi kirjoittaa omin sanoin Matin kanssa sovittuja ehtoja, jos malleista ei löydy heidän tarpeisiinsa sopivaa ehtoa.

Maija voi valita haluamansa rekisteriotteet ja maksaa ne yhdessä asiointimaksun kanssa. Asiointimaksun tai otteet voi maksaa myös Matti. Asiointimaksu tulee olla maksettuna ennen viimeistä allekirjoitusta. Maija muokkaa kauppakirjaa vielä, kunnes hän on valmis näyttämään sitä Matille. Nyt palvelu ilmoittaa Matille sähköpostitse, että Maija on tehnyt asiakirjaluonnoksen ja jakanut sen hänen kanssaan.

Myyjä ja ostaja allekirjoittavat kauppakirjan

Myös Matti voi muokata kauppakirjaa. Matti täyttää lisätietolomakkeen, jossa kysytään kiinteistön käyttötarkoitusta sekä kiinteistön rakennustietoja Maanmittauslaitoksen kauppahintarekisteriä varten.

Kun Matti ja Maija ovat päässeet yhteisymmärrykseen kauppakirjan luonnoksesta, Maija allekirjoittaa sen ensin. Hän voi myös perua allekirjoituksen ja muokata kauppakirjaa aina siihen saakka, kunnes Matti ehtii allekirjoittaa sen.

Lainhuuto tulee vireille allekirjoitushetkellä

Matin allekirjoitushetkellä palvelu lähettää tiedon kaupan syntymisestä kummallekin osapuolelle. Matti saa myös viestin, että lainhuuto on tullut samalla vireille ja nyt hänellä on mahdollisuus hakea kiinnityksiä ostamaansa kiinteistöön.

Seuraavaksi Matti kirjautuu Verohallinnon OmaVero-palveluun ja tekee varainsiirtoveroilmoituksen ja maksaa varainsiirtoveron. Katso tarkemmat varainsiirtoveron maksuohjeet (vero.fi). Vero tulee Kiinteistövaihdannan palvelua käytettäessä maksaa samana päivänä kaupan jälkeen, koska veron tulee olla maksettu lainhuutoa hakiessa. Jos ilmoitat tai maksat varainsiirtoveron myöhässä, Verohallinto perii viivästysseuraamuksia.

Matti voi myös jälkikäteen täydentää lainhuutohakemustaan palvelussa. Matti voi lähettää täydennyksen (esimerkiksi varainsiirtoveron maksukuitin ja/tai kauppahinnan maksukuitin) kirjaamisviranomaiselle napin painalluksella.

Sekä Matti että Maija voivat halutessaan ladata kauppakirjan kaikkine liitteineen omalle tietokoneelleen.

Pankki voi olla mukana prosessissa

Jos Maijalla on pankissa panttikirjoja velkansa vakuutena, hän voi nimetä kauppakirjaan liittyen pankkinsa niin sanotuksi vakuuksia koskevan sitoumuksen antajaksi. Tämän jälkeen pankki voi antaa järjestelmässä luovutukseen liittyvän sitoumuksen, jonka sisältö tyypillisesti voi olla se, että pankilla oleva panttioikeus lakkaa ja se tulee siirtämään hallussaan olevat, kiinteistöä koskevat panttikirjat Matille tai esim. Matin pankille, kun tietyt sitouksessa mainitut ehdot ovat täyttyneet ks. järjestelmässä annettavista vakuuksia koskevista sitoumuksista. Kun Matti on saanut lainhuudon vireille, hän voi hakea kiinnitystä ostamaansa kohteeseen.

Maija ja Matti voivat myös antaa pankilleen tai vaikkapa lakimiehelleen oikeuden katsella kauppakirjaluonnosta palvelussa. Katselija näkee mistä Matti ja Maija ovat sopimassa, mutta ei voi muokata luonnosta.

Ammattitoimijat voivat myös lähettää oman luonnostelupalvelunsa kautta kauppakirjan Kiinteistövaihdannan palveluun Maijalle ja Matille allekirjoitettavaksi; tällöin esimerkiksi kiinteistönvälittäjä luonnostelee kauppakirjan käyttämässään luonnostelupalvelussa ja lähettää sen allekirjoituksia varten Kiinteistövaihdannan palveluun. Kiinteistönvälittäjä voi tarvittaessa antaa pankille oikeuden katsella kauppakirjaluonnosta palvelussa.

Kauppakirjan vastaanottaminen ja allekirjoittaminen Kiinteistövaihdannan palvelussa

Ohjeen kiinteistöt ja henkilöt ovat Kiinteistövaihdannan palvelun testiympäristöä varten luotuja kuvitteellisia numerosarjoja ja nimiä.

Kiinteistönvälittäjä tai muu ammattitoimija on lähettänyt sinulle kauppakirjan allekirjoitettavaksi Kiinteistövaihdannan palveluun. Olet saanut asiaa koskevan ilmoituksen sähköpostina Kiinteistövaihdannan palvelusta. Jos et ole saanut kyseistä sähköpostia asiasta, voit silti aloittaa kohdasta 1..

1. Kirjaudu Kiinteistövaihdannan palveluun osoitteessa kiinteistoasiat.fi.

Jos kauppakirjassa on kaksi myyjää (tai useampi), on asiakirjan lähettäjä merkinnyt yhden heistä kauppakirjan vastaanottajaksi. Kauppakirjan vastaanottajan tulee ottaa kauppakirja ensin vastaan palvelussa, ennen kuin sen voi allekirjoittaa.

Kun vastaanottajaksi merkitty myyjä on ottanut kauppakirjan vastaan Kiinteistövaihdannan palvelussa, se tulee näkyviin myös muille myyjille palvelussa ja kuka vain voi allekirjoittaa sen osaltaan ensin.

kuva kiinteistövaihdannan palvelun kirjautumissivusta

2. Vastaanota kauppakirja Kiinteistövaihdannan palveluun.

a) Klikkaa auki Saapuva luovutuskirja.

kuva kiinteistövaihdannan palvelun tervetuloa-sivulta saapuva luovutuskirja odottaa tuontia

b) Esikatsele kauppakirjaa.

kuva kiinteistövaihdannan palvelusta kauppakirjan esikatselunäkymästä

c) Klikkaa ”Vastaanota asiakirja”-painikkeesta, joka löytyy esikatseluikkunan oikeasta alakulmasta.

kuva kiinteistövaihdannan palvelusta vastaanota-asiakirja-painikkeesta esikatseluikkunan alapuolella

3. Allekirjoita kauppakirja Kiinteistövaihdannan palvelussa.

a) Katsele kauppakirjan tietoja esikatseluikkunassa.

kuva kiinteistövaihdannan palvelusta kauppakirjan esikatselunäkymästä

b) Allekirjoita kauppakirja klikkaamalla Siirry allekirjoittamaan -painiketta, joka löytyy sivun oikeasta alareunasta.

kuva kiinteistövaihdannan palvelusta siirry allekirjoittamaan-painikkeesta kohdassa allekirjoitusten tilanne

c) Vahvista allekirjoitus seuraavalla sivulla klikkaamalla Allekirjoita-painiketta.

kuva kiinteistövaihdannan palvelusta allekirjoita-painikkeesta vahvista allekirjoitus-sivulla

d) Kauppakirjan allekirjoittaminen on nyt osaltasi valmis.

e) Tarvittaessa voit perua allekirjoituksesi tai poistaa luovutuskirjan.

Huomoitavaa luouvutuskirjan poistamisesta
Jos poistat luovutuskirjan, se poistuu kokonaan, eikä kukaan luovutuskirjan osapuolista näe sitä enää Kiinteistövaihdannan palvelussa. Tällöin kiinteistönvälittäjän tai muun ammattitoimijan tulee tehdä kokonaan uusi luovutuskirja ja lähettää se allekirjoitettavaksi Kiinteistövaihdannan palveluun.

kuva kiinteistövaihdannan palvelusta allekirjoitusten tilanne-kohdasta poista-, etusivulle-, ja peru allekirjoitus-painikkeista

d) Huomioithan, että jokaisen kaupan osapuolen tulee kirjautua erikseen Kiinteistövaihdannan palveluun allekirjoittaakseen kauppakirjan. Muista siis kirjautua palvelusta ulos, ennen kuin toinen hakija kirjautuu sisään palveluun. Kirjaudu ulos klikkaamalla ensin omaa nimeäsi palvelun oikeassa yläkulmassa.

kuva kiinteistövaihdannan palvelusta kirjaudu ulos-linkistä

Huomioitavaa lukitun kauppakirjan muokkaamisesta
Jos kiinteistönvälittäjä tai muu ammattitoimija on lähettänyt kauppakirjan lukittuna, kaupan osapuolet eivät voi muokata sitä. Tällöin kauppakirjan voi ainoastaan allekirjoittaa palvelussa. Jos kauppakirjaa olisi tarpeen muokata, olethan yhteydessä sen laatijaan ennen kuin vastaanotat kauppakirjan Kiinteistövaihdannan palveluun. Tarvittaessa myyjä voi poistaa virheellisen kauppakirjan Kiinteistövaihdannan palvelusta.

4. Allekirjoita kauppakirja, kun se on jo aiemmin vastaanotettu Kiinteistövaihdannan palveluun

a) Kirjaudu Kiinteistövaihdannan palveluun osoitteessa kiinteistoasiat.fi.

b) Siirry esikatselemaan ja allekirjoittamaan kauppakirja klikkaamalla se auki etusivulla kohdassa keskeneräiset kiinteistöasiat.

kuva kiinteistövaihdannan palvelun tervetuloa-sivulta kauppakirja odottaa allekirjoituksia

c) Siirry tämän ohjeen kohtaan 3..

Huomioitavaa allekirjoittamisesta
Kun myyjä (tai myyjät jos useita) on allekirjoittanut kauppakirjan omalta osaltaan, on ostajan (tai ostajien jos useita) vuoro allekirjoittaa. Osapuolet saavat sähköpostina ilmoituksia Kiinteistövaihdannan palvelusta asian etenemisestä. Jos sähköposteja ei tule, voi osapuoli siitä huolimatta kirjautua Kiinteistövaihdannan palveluun osoitteessa kiinteistoasiat.fi. Kun kaupan viimeinen osapuoli on allekirjoittanut kauppakirjan, tulee ostajan lainhuutohakemus automaattisesti vireille Maanmittauslaitokselle.