Ohjeet

Liitetiedostojen lisäys

Luovutuskirjaan liitetään automaattisesti kaikki palvelussa laaditut kauppaan liittyvät sähköiset asiakirjat. Tämän lisäksi käyttäjä voi lisätä kauppakirjaan vapaamuotoisia liitteitä. Kysymys on tällöin tavallisista liitteistä, joiden osalta osapuolet toteavat myös kauppakirjan nimenomaisessa ehdossa, että ne on kaupan yhteydessä luovutettu ostajalle (ks. kohta Syventävää tietoa luovutuksesta - Ostajan saamat asiakirjat).

Luovutuskirjaan automaattisesti liitettäviä sähköisiä asiakirjoja ovat:

  • suostumukset
  • luovutuksen yhteydessä annetut vakuuksia koskevat sitoumukset
  • määräalan kartta
  • valtakirja, jonka nojalla on tehty allekirjoitus

Tämän lisäksi voi siis liittää luovutuskirjaan tarvittaessa myös muita liitetiedostoja haluamassasi tiedostomuodossa. Liiteasiakirjoja voi liittää luovutuskirjaan vapaasti, jos luovutuskirja on vielä kokonaan allekirjoittamatta. Jos liiteasiakirjoja lisätään luovutuskirjaan sen jälkeen, kun toinen osapuoli oli jo allekirjoittanut luovutuskirjan, allekirjoitus raukeaa liiteasiakirjan liittämisen seurauksena. Kun luovutus on syntynyt eli kun sekä myyjä että ostaja ovat allekirjoittaneet luovutuskirjan, siihen ei voi enää lisätä palvelussa sähköisiä liiteasiakirjoja. Luovutuksesta syntyneeseen lainhuuto- tai erityisen oikeuden siirtohakemukseen voi kuitenkin palvelussa lisätä täydennyksiä kirjaamisviranomaista varten.  

Kun luovutus on syntynyt, sähköinen luovutuskirja kaikkine liitteineen siirretään järjestelmästä Maanmittauslaitokselle luovutuksen perusteella vireille tulevan lainhuutoasian tai erityisen oikeuden siirron kirjaamista koskeva asian (maanvuokraoikeudet) käsittelemistä varten. Kun lainhuutoasia tai erityisen oikeuden siirron kirjaamista koskeva asia on ratkaistu, luovutuskirja ja sen liitteet arkistoidaan Maanmittauslaitoksen sähköiseen kirjaamisarkistoon. 

On kuitenkin huomattava, että Maanmittauslaitoksen sähköisessä arkistossa säilytetään itse luovutuskirjaan liittämistäsi asiakirjoista ainoastaan ne, joilla on merkitystä luovutuksen perusteella annettavaa lainhuutoa tai erityisen oikeuden siirron kirjaamista koskevassa asiassa. Muita itse liittämiäsi liiteasiakirjoja Maanmittauslaitos ei arkistoi eikä muutoinkaan säilytä. Lisäksi eräät sellaisistakin luovutuskirjan liitteistä, jotka olet itse lisännyt liiteasiakirjoiksi ja joilla on merkitystä lainhuudon tai erityisen oikeuden siirron kirjaamisessa, arkistoidaan Maanmittauslaitoksen sähköiseen arkistoon vain määräajaksi. Näin ollen kaikki luovutuskirjaan osapuolten toimesta liitetyt, luovutuksen osapuolten kannalta sinänsä tärkeät sopimusasiakirjat eivät siis välttämättä jää ainakaan pysyvästi Maanmittauslaitoksen arkistoon.

Tämän vuoksi on suositeltavaa, että sekä myyjä että ostaja taltioivat luovutuskirjan liitteineen omalle tietokoneelleen palvelusta heti kaupan teon jälkeen. Luovutuskirjaan ja sen liitteiden sähköiset kopiot ovat kuitenkin vielä luovutuksen jälkeenkin ladattavissa pakattuna tiedostona Kiinteistövaihdannan palvelusta 12 kuukauden ajan luovutuksen syntymisestä. Tämän jälkeen asiakirjat löytyvät ainoastaan Maanmittauslaitoksen sähköisestä arkistosta ja sieltäkin vain edellä mainituin rajoituksin.