Kiinteistövaihdannan palvelu

Ohjeet

Siirry ohjeiden sisällysluetteloon

Määräosan luovutus lahjalla

Kiinteistön määräosalla tarkoitetaan kiinteistön laskennallista osuutta, joka ilmaistaan tässä järjestelmässä murtoluvulla (esim. ½ ). Määräosa on eri asia kuin määräala, jolla puolestaan tarkoitetaan rajoiltaan määrättyä kiinteistön aluetta.

Jos luovutuksen kohteena on määräosa kiinteistöstä tai vuokraoikeudesta, kohde tulee yksilöidä antamalla kiinteistötunnus tai laitostunnus sekä luovutettavan määräosan suuruus murtolukuna ilmaistuna.  

Määräosan luovutus kiinteistöstä

Kiinteistön yksin omistava voi luovuttaa kiinteistöstä määräosan, jonka suuruuden osapuolet voivat rajoituksetta keskenään sopia. Sama koskee tilannetta, jossa kiinteistö tai vuokraoikeus kuuluu usealle, ja he kaikki ovat yhdessä luovuttamassa kiinteistöstä tai vuokraoikeudesta tiettyä määräosaa.

Kiinteistöstä määräosan omistava voi luovuttaa tämän määräosan tai siitä pienemmän määräosan siten kuin osapuolet ovat sopineet.

Määräosan luovutus vuokraoikeudesta

Jos sellainen vuokraoikeus, jonka siirto voidaan toteuttaa sähköisenä Kiinteistövaihdannan palvelussa (ks. Luovutuksen kohde), kuuluu kahdelle tai useammalle henkilölle määräosin, nämä voivat yleensä siirtää vuokraoikeudestaan oman osuutensa edelleen ilman vuokranantajan suostumusta. Vuokrasopimuksen ehdoissa saatetaan kuitenkin joskus kieltää tällainen määräosien siirto.

Määräosan siirtäminen henkilölle yksin kuuluvasta vuokraoikeudesta tai määräosan siirtäminen osahaltijan omasta osuudesta on oikeuskäytännön mukaan edellyttänyt  vuokranantajan suostumusta, vaikka tällaista määräosan siirtoa ei olisikaan nimenomaisesti vuokrasopimuksessa kielletty. Ainakin silloin, kun tällainen kielto vuokrasopimukseen sisältyy, siirtoa varten tulee hankkia vuokranantajan suostumus.