Kiinteistövaihdannan palvelu

Ohjeet

Siirry ohjeiden sisällysluetteloon

Käyttöehdot

Nämä käyttöehdot sisältävät Kiinteistövaihdannan palvelun yleiset käyttöehdot (osa I) sekä ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevan palvelun erityiset käyttöehdot (osa II) sekä Maanvuokrasopimuksen sähköistä allekirjoituspalvelua koskevat erityisehdot (osa III)

Kiinteistövaihdannan palvelun yleiset käyttöehdot koskevat sitä palvelun osaa, jossa kiinteistöä koskevia oikeustoimia ja hakemuksia voidaan tehdä maakaaren (L12.4.1995/540) 9 a luvussa säädettyjen edellytysten ja oikeusvaikutusten mukaisesti. Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevan palvelun erityiset käyttöehdot koskevat Kiinteistövaihdannan palvelun sitä osaa, jossa palvelun käyttäjä voi allekirjoittaa hänelle esimerkiksi pankin lähettämän kiinnityshakemuksen, vaikka käyttäjällä ei vielä ole kiinnityshakemuksessa mainittuun kiinteistöön lainhuutoa myönnettynä tai edes vireillä olevana tai vastaavasti kiinnityshakemuksessa mainittuun käyttöoikeuteen (tavallisesti maanvuokraoikeus) erityisen oikeuden haltijakirjausta myönnettynä tai edes vireillä olevana.

Kun käyttäjä on tekemässä järjestelmässä kiinnityshakemusta ja järjestelmä on ohjannut tämän tapahtumaan ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa, hän saa näyttöön ilmoituksen: ”Olet tekemässä kiinnityshakemusta ennakkoon, hakemus tulee vireille vasta kun kiinnittäminen on mahdollista. ”Tästä käyttäjä tietää, että hänen käyttämäänsä palvelua koskevat Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevan palvelun erityiset käyttöehdot. Kaikissa muissa tapauksissa käyttäjää koskevat Kiinteistövaihdannan palvelun yleiset käyttöehdot.

Silloinkin, kun käyttäjän tarkoitus on ainoastaan tehdä kiinnityshakemus ennakkoon, hänen tulee hyväksyä nämä käyttöehdot kokonaisuudessaan (osat I ja II). Ennakkoon tehty kiinnityshakemus siirtyy edellytysten täytyttyä automatisoidusti Kiinteistövaihdannan palvelun siihen osaan, jossa soveltuvat Kiinteistövaihdannan palvelun yleiset käyttöehdot.

Järjestelmä edellyttää, että käyttöehdot tulee hyväksyä kokonaisuutena (osat I ja II), vaikka käyttäjän tarkoitus ei ole käyttää ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevaa palvelua ja vaikka järjestelmä ei myöskään ohjaa käyttäjää kyseiseen palveluosioon. Tällöin Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevan palvelun erityiset käyttöehdot eivät koske käyttäjää, vaikka hän on kuitannut ne lukeneensa ja hyväksyneensä.

Kun käyttäjä on tekemässä järjestelmässä kiinnityshakemusta ja järjestelmä on ohjannut tämän tapahtumaan Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa, hän saa näyttöön ilmoituksen: ”Olet tekemässä kiinnityshakemusta ennakkoon, hakemus tulee vireille vasta kun kiinnittäminen on mahdollista. ”Tästä käyttäjä tietää, että hänen käyttämäänsä palvelua koskevat Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevan palvelun erityiset käyttöehdot. Kun käyttäjälle on palvelun rajapintaan lähetettynä sähköinen maanvuokrasopimuksen luonnos ja käyttäjä ottaa luonnoksen vastaan palvelun ns. allekirjoitusnäkymään, hän on toimimassa Maanvuokrasopimuksen sähköisessä allekirjoituspalvelussa. Hänen käyttämäänsä palvelua koskevat silloin Maanvuokrasopimuksen sähköistä allekirjoituspalvelua koskevat erityiset käyttöehdot. Kaikissa muissa tapauksissa käyttäjää koskevat Kiinteistövaihdannan palvelun yleiset käyttöehdot.

Silloinkin, kun käyttäjän tarkoitus on ainoastaan tehdä kiinnityshakemus ennakkoon, hänen tulee hyväksyä nämä käyttöehdot kokonaisuudessaan (osat I, II ja III). Ennakkoon tehty kiinnityshakemus siirtyy edellytysten täytyttyä automatisoidusti Kiinteistövaihdannan palvelun siihen osaan, jossa soveltuvat Kiinteistövaihdannan palvelun yleiset käyttöehdot.

Järjestelmä edellyttää, että käyttöehdot tulee hyväksyä kokonaisuutena (osat I, II ja III), vaikka käyttäjän tarkoitus ei ole esimerkiksi käyttää Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevaa palvelua tai Maanvuokrasopimuksen sähköistä allekirjoituspalvelua.  

Osa I Kiinteistövaihdannan palvelun käyttöehdot

Yleistä

Kiinteistövaihdannan palvelu (KVP) on Maanmittauslaitoksen ylläpitämä ja osoitteessa www.kiinteistoasiat.fi tarjoama palvelu. Palvelun tarkoituksena on mahdollistaa eräät, myöhemmin kohdassa Palvelun sisältö tarkemmin kuvattavat, kiinteistöjä koskevat oikeustoimet ja hakemukset sekä niiden valmistelu sähköisessä ympäristössä.

Kiinteistövaihdannan palvelun sisältö ja toiminnallisuudet perustuvat maakaaren (L 12.4.1995/540) muuttamisesta 4.2.2011 annettuun lakiin (L4.2.2011/96) sekä tämän lain voimaanpanosta 23.8.2013 annettuun lakiin (L 23.8.2013/622).

Palvelun käyttäjää kehotetaan lukemaan huolellisesti nämä palvelun käyttöehdot. Hyväksymällä käyttöehdot käyttäjä ilmoittaa tutustuneensa niiden sisältöön ja hyväksyvänsä ne itseään sitoviksi.

Palvelun sisältö

Kiinteistövaihdannan palvelussa voidaan oikeudellisesti sitovalla tavalla laatia ja allekirjoittaa kiinteistöä koskevia luovutussopimuksia (erityisesti kiinteistön kauppa- ja lahjakirjoja sekä vaihtokirjoja) sekä kiinteistökaupan esisopimuksia. Kiinteistövaihdannan palvelussa voidaan myös laatia ja allekirjoittaa kiinteistöä koskevia kiinnityshakemuksia sekä hakemuksia, jotka koskevat kiinteistöön kohdistuvien sähköisten panttikirjojen siirtämistä uuden saajan nimiin. 


Edellä ja jäljempänä kiinteistöstä lausuttu koskee myös sellaisia kiinteistöön kohdistuvia maanvuokraoikeuksia tai muita käyttöoikeuksia, jotka on kirjattu lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin erityisenä oikeutena ja joille on tuossa yhteydessä annettu ns. laitostunnus. Kysymys on tällöin ennen kaikkea maanvuokraoikeuksista, jotka saadaan vapaasti siirtää kolmannelle vuokranantajaa kuulematta ja joiden vuokra-alueella on tai joille sopimuksen mukaan saadaan rakentaa vuokralaiselle kuuluvia rakennuksia tai laitteita.

Kiinteistövaihdannan palvelussa oikeudenhaltija voi myös sähköisesti valtuuttaa toisen tekemään puolestaan edellä mainittuja kiinteistöä koskevia oikeustoimia tai hakemuksia. Valtuutus voi koskea pelkästään oikeustoimien tai hakemuksen valmistelua (luonnosteluvaltuutus) tai sekä oikeustoimien tai hakemuksen valmistelua että hyväksymistä valtuuttajan puolesta (luonnostelu- ja allekirjoitusvaltuutus). Valtuutus voi olla yksilöity, tiettyä oikeustoimea tai hakemusta koskeva, tai se voi olla yleisvaltuutus. Yleisvaltuutus antaa valtuutetulle yleisen oikeuden tehdä oikeustoimia tai hakemuksia Kiinteistövaihdannan palvelussa valtuuttajan puolesta. Yleisvaltuutus voi myös olla rajattu koskemaan pelkästään oikeustoimien valmistelua (luonnosteluvaltuutus).

Kiinteistövaihdannan palvelussa voidaan myös antaa kiinteistönluovutuksen edellyttämä puolison suostumus. Niin ikään palvelussa voidaan antaa testamenttiin perustuvan käyttöoikeuden haltijalta tarvittava suostumus kiinteistön luovuttamiseen sekä leskeltä perintökaaren 3 luvun säännösten nojalla tarvittava suostumuskiinteistön luovuttamiseen.

Kiinteistövaihdannan palvelussa voidaan myös antaa kiinteistön luovutukseen liittyviä vakuuksia koskevia sitoumuksia.

Palvelussa on mahdollisuus tarkastaa käsiteltävää kiinteistöä koskevat, lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin sekä kiinteistörekisteriin sisältyvät tiedot.

Palvelussa tehtyyn sähköiseen luovutuskirjaan tai sähköiseen hakemukseen ei tule oheistaa liitteeksi palvelun ulkopuolella tehtyjä hakemuksia

Palvelussa tehtäviin sähköisiin luovutuskirjoihin voi liittää sähköisiä liitteitä palvelun ulkopuolelta. Tyypillistä onkin, että esimerkiksi luovutuksen yhteydessä merkityksellisiä paperidokumentteja joudutaan skannaamaan sähköiseen muotoon ja sitten ottamaan mukaan liitteinä tässä palvelussa sähköisenä tehtävään luovutuskirjaan.

Myös palvelussa sähköisenä tehtävään kiinnityshakemukseen tai sähköisen panttikirjan siirtoa koskevaan hakemukseen voidaan vastaavalla tavalla ottaa mukaan palvelun ulkopuolelta tuotuja sähköisiä liitteitä (vaikkakaan näissä hakemustyypeissä ei yleensä ole tarvetta erillisille liitteille).


On kuitenkin erittäin tärkeätä huomata, että tällaisiksi palvelun ulkopuolelta sähköiseen luovutuskirjaan tai sähköiseen hakemukseen tuotaviksi liitteiksi ei tule sisällyttää kirjaamisviranomaiselle osoitettavia hakemuksia. Esimerkiksi palvelussa tehtävään sähköiseen kauppakirjaan ei tule ottaa liitteeksi palvelun ulkopuolella tehtyä, sähköiseen muotoon skannattua perinteistä kiinnityshakemusta. Tämä palvelu ei ole tarkoitettu palvelun ulkopuolella tehtyjen kirjaamishakemusten toimittamiskanavaksi kirjaamisviranomaiselle. Tämän palvelun kautta saa kirjaamisviranomaiselle toimittaa vain palvelussa sähköisen luovutuksen yhteydessä syntyviä lainhuutohakemuksia tai erityisen oikeuden siirron kirjaamista koskevia hakemuksia sekä itse palvelussa sähköisesti tehtyjä ja allekirjoitettuja kiinnityshakemuksia ja sähköisen panttikirjan siirtohakemuksia.

Palvelussa tehdyn luovutuksen tai hakemuksen kirjaaminen lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin

Palvelussa tehdystä luovutuksesta tulee ilman erillistä hakemusta vireille luovutuksen kohdetta koskeva lainhuutoasia tai luovutuksen kohdetta koskeva vuokraoikeuden siirron kirjaamista koskeva asia. Vastaavasti palvelussa tehdystä kiinnityshakemuksesta tai sähköisen panttikirjan siirtohakemuksesta tulee vireille näitä koskeva kirjaamisasia. Kirjaamisasia käsitellään Maanmittauslaitoksessa kirjaamismenettelyä koskevien säädösten mukaisesti. Luovutuksensaajalle myönnettävän lainhuudon tai hänelle myönnettävän vuokraoikeuden siirron kirjauksen edellytykset tutkitaan aina viime kädessä kirjaamisviranomaisen toimesta. Sama koskee palvelussa tehtyjä hakemuksia. Luovutuksen tai hakemuksen tekeminen palvelun kautta ei vielä merkitse, että luovutukselle voidaan myöntää lainhuuto tai vastaava vuokraoikeuden siirron kirjaus tai että palvelussa tehty hakemus tai ilmoitus voidaan kirjaamismenettelyssä ratkaista hakijalle myönteisesti.

Palvelussa tehdyllä luovutuksella tarkoitetaan luovutusta, joka on tehty palvelussa sen edellyttämälle sähköiselle luovutuskirjalomakkeelle ja joka on allekirjoitettu sähköisesti palvelussa.

Palvelussa tehdyllä hakemuksella tarkoitetaan hakemusta, joka on tehty palvelussa sen edellyttämälle sähköiselle hakemuslomakkeelle ja joka on allekirjoitettu sähköisesti palvelussa.

Palvelussa käyttäjä antaa oikeudellisesti sitovia tahdonilmaisuja

Palvelun mahdollistamat oikeustoimet tai hakemukset ovat samalla tavalla oikeudellisesti sitovia kuin vastaavat toimet Kiinteistövaihdannan palvelun ulkopuolella kirjallisesti tehtynäkin. Kun käyttäjäpalvelussa ilmoittaa hyväksyvänsä (allekirjoittavansa) asiakirjan ja palvelu hyväksymiseen liittyvien tarkastusten jälkeen kelpuuttaa hyväksynnän, kysymys on oikeudellisesti sitovasta tahdonilmaisusta. Se vastaa käyttäjän omakätistä allekirjoitusta palvelun ulkopuolella toimittaessa ja sitoo antajaansa, ellei ole jotakin erityistä oikeudellista perustetta evätä palvelussa annetulta hyväksynnältä sitovan tahdonilmaisun vaikutuksia.

Palvelun sisällön muutokset

Kiinteistövaihdannan palvelun edelleen kehittämisestä vastaa Maanmittauslaitos. Palvelun käyttöliittymää kehitetään jatkuvasti voimassa olevan lainsäädännön puitteissa. Palvelun sisältöön kohdistuvat muutokset perustuvat kuitenkin aina voimassa olevan lainsäädännön muutoksiin.

Palvelun käyttöajat

Kiinteistövaihdannan palvelu on käytössä 23 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Mainittu palvelulupaus ei koske palvelunhuoltoon, päivityksiin tai ylläpitoon liittyviä käyttökatkoja. Palvelunkäyttö saattaa estyä tai keskeytyä myös erilaisten häiriötilanteiden johdosta.

Palvelun käyttö saatetaan palvelun ylläpitäjän toimesta keskeyttää myös, jos palveluun kohdistuu tietoturvauhkia tai palvelun väärinkäyttöön viittaavaa toimintaa.

Maanmittauslaitoksella ei ole vastuuta välillisistä tai välittömistä vahingoista, mikäli KVP ei ole tiettynä ajanhetkenä käytettävissä.

Palvelun käyttöä koskevat rajoitukset

Oikeustoimen tyyppiin liittyvät rajoitukset

Kiinteistövaihdannan palvelussa voi tehdä tyypiltään ainoastaan sellaisia oikeustoimia, joiden suorittaminen palvelussa perustuu palvelua koskevaan lainsäädäntöön ja jotka on kuvattu edellä kohdassa Palvelun sisältö. Luovutustyypeistä ovat toistaiseksi mahdollisia vain kauppa, lahja ja vaihto.

Palvelussa ei ole tarkoitettu tehtäväksi esimerkiksi seuraavia oikeustoimia tai hakemuksia:

  • perinnönjako- ja ositussopimukset
  • testamentit
  • maanvuokraoikeuden perustaminen
  • hallinnanjakosopimukset
  • kiinnitysten muuttamista koskevat hakemukset

Palvelu tukee tällä hetkellä teknisin toiminnallisuuksin erityisesti sähköisen kauppakirjan, sähköisen vaihtokirjan, niitä koskevan esisopimuksen sekä sähköisen lahjakirjan tekemistä. Jos käyttäjät järjestelmän pohjia hyödyntäen toteuttavat palvelussa jonkin sellaisen oikeustoimen, jota varten järjestelmää ei ole rakennettu, tällainen oikeustoimi saattaa olla muotovirheen vuoksi pätemätön. Esimerkiksi perinnönjako- tai ositussopimusta, joka on toteutettu järjestelmässä sähköisesti, rasittaa muotovirhe.

Luovutuskohteen tyyppiin liittyvät rajoitukset

Kiinteistövaihdannan palvelussa voidaan luovuttaa kiinteistö ja sen määräosa tai määräala. Luovuttaa voidaan myös määräalan määräosa tai määräala määräalasta. Lisäksi palvelussa voidaan luovuttaa sellainen maanvuokraoikeus tai muu kiinteistöä koskeva käyttöoikeus, joka on kirjattu lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin ja jolle siinä yhteydessä on annettu niin sanottu laitostunnus.

Oikeustoimen tai hakemuksen kohdetta tai niiden tekijää koskeviin rekisteritarkastuksiin perustuvat rajoitukset

Kiinteistövaihdannan palvelun toimintaan liittyy eräitä lakiin perustuvia, oikeustoimen kohteena olevaa kiinteistöä tai oikeustoimen tekijää koskevia rekisteritarkastuksia. Näistä rekistereistä saattaa puuttua tai niissä saattaa olla tietoja, jotka aiheuttavat sen, että järjestelmä estää halutun toimen tekemisen Kiinteistövaihdannan palvelussa. Myös siinä tapauksessa, että kyseisiä tarkastuksia ei jostain syystä lainkaan voida suorittaa asianomaisesta rekisteristä, oikeustoimen tekeminen Kiinteistövaihdannan palvelussa estyy. Rekisteritarkastuksia suoritetaan palvelun käytön eri vaiheissa. Tämän vuoksi saattaa esiintyä tilanteita, joissa oikeustoimen valmistelu on voitu aloittaa palvelussa, mutta sen loppuun saattaminen palvelussa kuitenkin estyy.

Palvelussa laadittavan sähköisen luovutuskirjan tietyt tiedot on aina merkittävä näille nimenomaisesti tarkoitettuun kohtaan asiakirjapohjalla

Kiinteistövaihdannan palvelussa luovutuskirja, hakemus tai muu asiakirja laaditaan palvelussa valmiina olevalle sähköiselle lomakepohjalle. Sähköisellä lomakepohjalla on sekä pakollisia kenttiä että vapaasti täytettävissä olevia tekstikenttiä. Erityisesti eräiden luovutukseen liittyvien tietojen osalta on ehdoton vaatimus, että nämä tiedot annetaan lomakepohjan oikeassa kentässä. Niitä ei saa sijoittaa luovutuskirjan vapaasti kirjoitettaviin tekstikenttiin.

Edellä sanottu koskee erityisesti luovutuksen kohdetta ja luovutuksen osapuolia koskevia tietoja. Luovutuksen kohde voidaan ilmoittaa vain luovutuskirjan vakioidussa Kohde-kentässä. Luovutuksen osapuolet, luovuttaja ja se, jonka omistukseen kohde siirtyy eli luovutuksensaaja, on ilmoitettava luovutuskirjan vakioiduissa Osapuoli-kentissä (esimerkiksi luovuttaja Myyjä-kentässä ja luovutuksensaaja Ostaja-kentässä).

Jos luovutuksen kohteita on sijoitettu vakioidun Kohde-kentän lisäksi muihin tekstikenttiin, luovutusta on todennäköisesti pidettävä, kokonaan tai ainakin tällaisen kohteen osalta, muotovirheen vuoksi pätemättömänä. Palvelussa voidaan luovuttaa vain yksi kohde yhdellä sähköisellä luovutuskirjalla. Jos luovutetaan useita kohteita, niistä kustakin on tehtävä erilliset luovutuskirjat.

Jos luovutuksen osapuolia on sijoitettu vakioitujen Osapuoli-kenttien lisäksi muihin tekstikenttiin, luovutusta on todennäköisesti pidettävä, kokonaan tai ainakin tällaisten osapuolten osalta, muotovirheen vuoksi pätemättömänä.

Kun palvelussa tehdään kiinteistöjen vaihto, se on aina toteutettava sitä varten järjestelmässä olevaa, vaihtokirjaa koskevaa lomakepohjaa käyttäen

Aina silloin, kun molemmat luovutuksen osapuolet luovuttavat osaltaan vastikkeena kiinteätä omaisuutta, luovutus on tehtävä Kiinteistövaihdannan palvelussa nimenomaista vaihtokirjan pohjaa hyödyntäen. Luovutusta ei saa tehdä kauppakirjan pohjaa hyödyntäen. Järjestelmään sisältyvään ohjeistukseen sisältyy tarkempi kuvaus siitä, milloin vastiketta pidetään kiinteänä omaisuutena eli milloin luovutus on vaihto ja milloin vastiketta pidetään irtaimena omaisuutena eli milloin kysymyksessä on kauppa.

Luovutus on toteutettava aina vaihtokirjan pohjaa hyödyntäen, kun molemmat luovuttavat kiinteätä omaisuutta, vaikka esimerkiksi toinen luovuttaisi myös muuta omaisuutta (rahaa ja/tai irtainta omaisuutta) ja vaikka tämän muun omaisuuden osuus vastikkeen arvosta olisi suurempi kuin kiinteän omaisuuden osuus vastikkeesta.

Sähköisesti tehdyssä kiinteistöjen vaihdossa voi kumpikin luovutuksen osapuoli osaltaan luovuttaa vain yhden kohteen. Jos kohteita on osapuolikohtaisesti kaksi tai useampia, pitää kustakin erikseen tehdä sähköinen vaihtokirja tai, mikä on usein tarkoituksenmukaisempaa, toteuttaa koko luovutus kirjallisesti kaupanvahvistajan oikeaksi todistamalla luovutuskirjalla.

Myös silloin, kun vaihdon kohteena on toisaalta kiinteistö ja toisaalta järjestelmässä sähköisesti siirrettävissä oleva maanvuokraoikeus, luovutus on ehdottomasti toteutettava kiinteistöjen vaihtoa koskevaa sähköistä lomakepohjaa hyödyntäen.

Vaihdossa osapuolten puolin ja toisin luovuttama kiinteistö tai maanvuokraoikeus on aina ilmoitettava sähköisen vaihtokirjan vakioidussa Kohde-kentässä. Mikäli vaihdon kohde (tai kohteita) on ilmoitettu muussa kuin vakioidussa Kohde-kentässä, luovutus on mahdollisesti kokonaan tai ainakin osittain muotovirheen vuoksi pätemätön.

Käyttäjän tunnistaminen

Kiinteistövaihdannan palvelun käyttäminen edellyttää, että käyttäjä tunnistetaan vahvan sähköisen tunnistuspalvelun tarjoajan tarjoamalla tunnistamismenetelmällä. Tunnistaminen suoritetaan sekä palveluun kirjauduttaessa että asiakirjoja palvelussa käyttäjän toimesta hyväksyttäessä. Jos käyttäjä allekirjoittaa luovutuskirjan tai hakemuksen hyvin pian järjestelmään kirjautumisensa jälkeen, tunnistamista ei suoriteta uudelleen enää allekirjoituksen yhteydessä. Käytettävissä olevat tunnistamismenetelmät luonnollisten henkilöiden eli muiden kuin yhteisöjen osalta ovat:

  • Pankkitunnistus
  • HST-kortti
  • Mobiilivarmenne

Yhteisön edustajan tunnistaminen perustuu sekä edustajana olevan luonnollisen henkilön vahvaan tunnistamiseen edellä mainituin tunnistamismenetelmin että sen tarkastamiseen, että kyseisellä henkilöllä on edustamansa yhteisön nimenkirjoitusoikeus. Tämä tarkastetaan kaupparekisteristä.

Yhteisöjä koskevat tunnistamisratkaisut voivat perustua myös palvelun ylläpitäjän ja käyttäjäorganisaation väliseen sopimukseen. Mikäli käyttäjän tunnistamista ei pystytä suorittamaan vaaditulla tavalla, kirjautuminen palveluun tai asiakirjojen hyväksyminen palvelussa estyvät.

Käyttäjän vastuu ja huolellisuusvaatimus Kiinteistövaihdannan palvelua käytettäessä

Kiinteistövaihdannan palvelussa voidaan tehdä kiinteistöjä koskevia, merkittäviä oikeusvaikutuksia omaavia oikeustoimia ja hakemuksia. Palvelun luotettavuutta ja turvallisuutta pyritään takaamaan mm. käyttäjän vahvan tunnistamisen avulla sekä palveluun rakennettujen, lakiin perustuvien rekisteritarkastusten avulla. Rekisteritarkastusten avulla pyritään varmistumaan mm. siitä, että kiinteistön luovuttaja on kiinteistön rekisteriin merkitty omistaja ja ettei kiinteistöön kohdistu omistajan määräämisvaltaa rajoittavia vallintarajoituksia. Rekisteritarkastuksin pyritään myös toteamaan mm. se, ettei oikeustoimen osapuolen tai hakemuksen tekijän oikeustoimikelpoisuuteen kohdistu rekisteriin merkittyjä rajoituksia.

Palvelun suorittamat rekisteritarkastukset eivät voi koskea kaikkia niitä oikeudellisesti merkittäviä seikkoja, jotka kulloinkin vaikuttavat kiinteistöä koskevan oikeustoimen tai palvelussa tehtävän, kiinteistöä koskevan hakemuksen (esim. kiinnityshakemus) laillisuuteen japätevyyteen. Näitä oikeustoimia tai hakemuksia tehtäessä käyttäjän on aina ensisijaisesti itse varmistauduttava ja huolehdittava siitä, että toimenpiteiden laillisuuteen ja pätevyyteen liittyvät oikeudelliset tekijät tai riskit on asianmukaisesti huomioitu.

Palvelussa tehtäviin oikeustoimiin tai hakemuksiin sisällytetyt ehdot ja niiden muu sisältö perustuvat yksinomaan käyttäjien valintoihin ja ovat heidän vastuullaan.

Palveluun on sisällytetty luetteloita asioista, joista tyypillisesti sovitaan kiinteistön luovutusten yhteydessä sekä malleja joidenkin sopimusehtojen tyypillisestä sisällöstä. Sovittavia asioita koskevat luettelot eivät ole tyhjentäviä eivätkä kaikki luetteloissa esiintyvät asiat sovi kaikkiin luovutuksiin. Osapuolet itse vastaavat tältäkin osin siitä, että he sopivat luovutuksen yhteydessä juuri heidän kannaltaan tarpeellisista ehdoista. Osapuolten tulee myös tiedostaa se, että esitetyt malliehdot eivät ole ehdotuksia osapuolten välisen sopimuksen sisällöksi. Heidän tulee itse arvioida se, onko ehdossa käytetty sanamuoto sovelias juuri heidän välillään tehtävässä sopimuksessa.

Valtion vastuu Kiinteistövaihdannan palvelun virheellisestä tai puutteellisesta toiminnasta

Valtion vastuu Kiinteistövaihdannan palvelun toiminnasta määräytyy maakaaren 9a luvun 3 §:n mukaan. Valtio on velvollinen korvaamaan vahingon, joka on aiheutunut järjestelmän virheellisestä tai puutteellisesta toiminnasta. Tämän säännöksen nojalla valtio ei kuitenkaan vastaa vahingosta, joka on aiheutunut siitä, että oikeustointa tai hakemusta ei ole voitu tehdä Kiinteistövaihdannan palvelussa. Tätä koskeva vastuu määräytyy pelkästään yleisten vahingonkorvausoikeudellisten säännösten nojalla.

Valtio ei myöskään vastaa maakaaren 9a luvun 3 §:n nojalla sellaisesta vahingosta, joka on aiheutunut siitä, että Kiinteistövaihdannan palveluun muusta rekisteristä siirretty tieto on virheellinen tai puutteellinen. Vastuu tällaisten rekisteritietojen virheellisyydestä tai puutteellisuudesta johtuneista vahingoista määräytyy asianomaista rekisteriä koskevien säännösten tai yleisten vahingonkorvausoikeudellisten säännösten nojalla.

Valtion vahingonkorvausvastuuta voi vähentää tai sen voi poistaa se, että vahingonkärsijä on asiassa itse toiminut huolimattomasti tai hän on itse myötävaikuttanut vahingon syntymiseen.

Osa II Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevan palvelun erityiset käyttöehdot

Milloin käyttäjä on Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa?

Kun käyttäjä on kirjatutunut Kiinteistövaihdannan palveluun, hän voi ottaa vastaan palveluun hänelle asiakirjarajapinnan kautta allekirjoitettavaksi lähetetyn kiinnityshakemuksenluonnoksen. Jos käyttäjällä ei ole lainhuutoa kiinnityshakemuksessa mainittuun kiinnityksen kohteeseen (myönnettynä tai vireillä olevana), järjestelmä ilmoittaa hakijalle, että hän on tekemässä kiinnityshakemusta ennakkoon (”Olet tekemässä kiinnityshakemusta ennakkoon, hakemus tulee vireille vasta kun kiinnittäminen on mahdollista”). 

Vastaavasti jos kiinnityshakemuksen luonnos koskee kirjaamisvelvollisuuden alaista maanvuokraoikeutta tai vastaavaa muuta käyttöoikeutta, eikä käyttäjällä ole nimissään erityisen oikeuden haltijakirjausta (myönnettynä tai vireillä olevana) kiinnityshakemuksessa laitostunnuksella yksilöityyn kiinnityshakemuksen kohteeseen, järjestelmä antaa käyttäjälle saman ilmoituksen. 

Sama ilmoitus annetaan käyttäjälle myös silloin, kun hänellä ehkä on vireillä kiinnityksen kohteeseen lainhuuto tai hakemuksessa laitostunnuksella yksilöityä kirjaamisvelvollisuuden alaista erityistä oikeutta koskeva haltijakirjaus lainhuuto- ja kiinnitysrekisterissä, mutta vireilletulotiedot on kirjattu rekisteriin ns. minimitiedoin. Tällöin järjestelmä ei tunnista käyttäjällä vireillä olevaa lainhuutoa tai erityisen oikeudenhaltijakirjausta, jolloin se antaa käyttäjälle edellä mainitun ilmoituksen siitä, että järjestelmän mukaan hän on tekemässä kiinnityshakemusta ennakkoon.

Edelleen jos asiakirjarajapinnan kautta käyttäjälle lähetetyssä kiinnityshakemuksen luonnoksessa kiinnityksen kohde on yksilöity vain siten, että kysymys on hakemuksessa yksilöityyn kiinteistöön kohdistuvasta hakijan vuokraoikeudesta, ilman että vuokraoikeutta olisi yksilöity vielä tässä vaiheessa lainkaan laitostunnuksella, järjestelmä estää kiinnityshakemuksen luonnoksen siirtämisen asiakirjarajapinnasta varsinaiseen, maakaaren 9 a luvun mukaiseen sähköiseen kiinnitysjärjestelmään tarkastettavaksi ja allekirjoitettavaksi ja antaa saman ilmoituksen.

Kaikissa näissä tilanteissa käyttäjä on toimimassa Kiinteistövaihdannan palvelun siinä osiossa, johon soveltuvat nämä Osan II mukaiset käyttöehdot (Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevan palvelun käyttöehdot). Käyttäjä ei ole Kiinteistövaihdannan palvelun siinä osiossa, jota koskevat maakaaren 9 a luvun säännökset sähköisestä kiinnitysjärjestelmästä ja jota koskevat Käyttöehtojen Osan I Kiinteistövaihdannan palvelun yleiset käyttöehdot.

Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevan palvelun käyttö edellyttää voimassa olevaa sopimusta Maanmittauslaitoksen ja käyttäjän pankin tai hänen sopimuskumppaninaan olevan kunnan kanssa

Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskeva palvelu on käytössä siten, että käyttäjän pankki tai hänen sopimuskumppaninaan oleva kunta on lähettänyt käyttäjän nimelle osoitetun kiinnityshakemuksen luonnoksen asiakirjarajapinnan kautta Kiinteistövaihdannan palveluun. 

Jotta käyttäjä voi ottaa luonnoksen vastaan palvelussa, edellytetään normaalisti, että järjestelmä voi todeta, että käyttäjällä on lainhuuto kiinnityshakemuksessa mainittuun kiinnityksen kohteeseen (myönnettynä tai vireillä olevana). Vastaavasti jos kiinnityshakemuksen luonnos koskee kirjaamisvelvollisuuden alaista maanvuokraoikeutta tai vastaavaa muuta käyttöoikeutta, sen vastaanottaminen tähän Kiinteistövaihdannan palveluun sisältyvään, maakaaren 9 a luvun mukaiseen sähköiseen kiinnitysjärjestelmään edellyttää, että Käyttäjällä on nimissään erityisen oikeuden haltijakirjaus (myönnettynä tai vireillä olevana) kiinnityshakemuksessa laitostunnuksella yksilöityyn kiinnityshakemuksen kohteeseen. 

Mikäli näin on, hakija voi ottaa hakemusluonnoksen vastaan palvelussa, jolloin hän toimii varsinaisessa, maakaaren 9 a luvun mukaisessa sähköisessä kiinnitysjärjestelmässä. Mikäli taas järjestelmä ei voi todeta edellä mainittuja seikkoja, kiinnityshakemuksen luonnos voidaan ottaa vastaan vain siten, että se tulee ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevaan palveluun. Tämä edellyttää kuitenkin, että sillä pankilla tai kunnalla, joka oli lähettänyt kiinnityshakemuksen luonnoksen käyttäjälle allekirjoitettavaksi, on voimassa oleva sopimus tämän palvelun käytöstä Maanmittauslaitoksen kanssa.

Käyttäjän tunnistaminen ja palveluun vastaanotetun hakemuksen allekirjoittaminen

Käyttäjä on tunnistettu vahvan tunnistamisen menetelmällä jo lähtökohtaisesti Kiinteistövaihdannan palveluun kirjauduttaessa (ks. Kiinteistövaihdannan palvelun yleiset käyttöehdot). Tätä samaa tunnistamismenetelmää ja sen mukaisesti jo suoritettua tunnistustapahtumaa käytetään siis hyväksi myös, kun hakija toimii Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa.

Sen jälkeen, kun käyttäjä on ottanut palveluun vastaan hänelle asiakirjarajapinnan kautta allekirjoitettavaksi lähetetyn kiinnityshakemuksen luonnoksen, hän voi allekirjoittaa sen palvelussa sähköisesti. Allekirjoitus tapahtuu siten, että käyttäjä hyväksyy kiinnityshakemuksen Allekirjoita-painiketta klikkaamalla. Allekirjoituksen yhteydessä käyttäjä tunnistetaan vielä vahvan tunnistamisen menetelmällä uudestaan. Uudelleen tunnistamista ei kuitenkaan edellytetä, jos käyttäjän kirjautumisesta Kiinteistövaihdannan palveluun ja siinä yhteydessä tapahtuneesta tunnistamisesta on kulunut vasta hyvin lyhyt aika.

Maanmittauslaitos huolehtii Kiinteistövaihdannan palvelun sekä Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevan palveluntarjoajana käyttäjän tekemän allekirjoituksen ja allekirjoitetun asiakirjanvälisestä täsmäytyksestä sekä allekirjoitetun asiakirjan eheydestä. Allekirjoitusta pidetään hyväksyttävänä sähköisenä allekirjoituksena samalla tavalla kuin sellaista sähköistä allekirjoitusta, jonka käyttäjä tekisi vastaavalla tavalla Kiinteistövaihdannan palvelun siinä osiossa, jossa on kysymys varsinaisesta, maakaaren 9 a luvun mukaisesta sähköisestä kiinnitysjärjestelmästä (Ks. Kiinteistövaihdannan palvelun yleiset käyttöehdot, Palvelussa käyttäjä antaa oikeudellisesti sitovia tahdonilmaisuja).

Hakemuksen allekirjoittamisen edellytykset Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa

Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa kiinnityshakemus voidaan allekirjoittaa, vaikka käyttäjällä ei vielä ole lainhuutoa (myönnettynä tai vireillä) kiinnityshakemuksen kohteeseen. Sama on tilanne, vaikka käyttäjällä ei vielä ole erityisen oikeuden haltijakirjausta (myönnettynä tai vireillä) kiinnityshakemuksen kohteena olevaan laitostunnuksella kiinnityshakemuksessa yksilöityyn, kirjaamisvelvollisuuden alaiseen maanvuokraoikeuteen tai vastaavaan muuhun käyttöoikeuteen. Edelleen kiinnityshakemus voidaan allekirjoittaa ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa, vaikka kiinnityksen kohde olisi yksilöity kiinnityshakemuksessa pelkästään mainitsemalla kiinteistötunnus ja viittaamalla kohteena hakijan kiinteistöä koskevaan vuokraoikeuteen ilman, että kohdetta vielä lainkaan yksilöidään tarkemmin laitostunnuksella. Tällöin saattaa olla kyse myös siitä, että kyseistä erityistä oikeutta ei ole vielä edes perustettu eli esimerkiksi vuokrasopimusta ei ole vielä allekirjoitettu. 

Tältä osin palvelu poikkeaa varsinaisesta, maakaaren 9 a luvun mukaisesta sähköisestä kiinnitysjärjestelmästä. Kiinnityshakemusta ei koskaan voi allekirjoittaa tuossa järjestelmässä, jos käyttäjällä ei ole edes vireillä lainhuutoa tai haltijakirjausta kiinnityshakemuksessa mainittuun kohteeseen tai jos kohteena olevaa vuokraoikeutta tai vastaavaa muuta käyttöoikeutta ei ole yksilöity voimassa olevalla laitostunnuksella.

Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa kiinnityshakemus voidaan allekirjoittaa myös silloin, kun käyttäjällä kyllä on vireillä lainhuuto tai erityisen oikeuden haltijakirjaus kiinnityshakemuksessa olevaan kohteeseen, mutta lainhuudon tai haltijatiedon vireillä olosta on tehty merkintä lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin ns. minimitiedoin. Tällöin järjestelmä ei tunnista, että käyttäjällä on vireillä lainhuuto tai haltijakirjaus mutta silti järjestelmä antaa allekirjoittaa kiinnityshakemuksen. Varsinaisessa, maakaaren 9 a luvun mukaisessa sähköisessä kiinnitysjärjestelmässä kiinnityshakemusta ei pysty allekirjoittamaan tällaisessa tilanteessa.

Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa ei ennen hakemuksen allekirjoitusta muutoinkaan tarkasteta kiinnityshakemuksen hyväksyttävyyteen liittyviä oikeudellisia edellytyksiä yhtä laajasti kuin varsinaisessa, maakaaren 9 a luvun mukaisessa sähköisessä kiinnitysjärjestelmässä (eli järjestelmässä, jota koskevat Kiinteistövaihdannan palvelun yleiset käyttöehdot). Näin ollen ennakkoon tehtävän kiinnityshakemuksen allekirjoittamisen onnistuminen palvelussa ei ole osoitus tällaisten tarkastusten suorittamisesta ja siitä, että tarkastettavat seikat ovat kunnossa.

Hakemuksen allekirjoittamisen oikeusvaikutukset Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa

Kiinnityshakemus ei tule vireille Maanmittauslaitoksessa (kirjaamisviranomainen) käsiteltävänä virallisena kiinnitysasiana vielä sillä hetkellä, kun hakemus on allekirjoitettu Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa. Hakemus ei siis vielä tuolloin tule näkyviin vireillä olevana kiinnityshakemuksena lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Tältäkin osin tilanne poikkeaa selvästi siitä, mikä on asian laita varsinaisessa, maakaaren 9 a luvun mukaisessa sähköisessä kiinnitysjärjestelmässä. Siellä kiinnityshakemuksen katsotaan tulevan välittömästi vireille kirjaamisviranomaisessa, kun se on palvelussa allekirjoitettu. Hakemuksesta kirjautuu myös välittömästi vireillä oloa osoittava tieto lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin.

Ennakkoon tehty kiinnityshakemus jää kuitenkin palveluun odottamaan sitä, että käyttäjälle on tullut lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin vireille lainhuuto kiinnityksen kohteeseen tai erityistä oikeutta koskeva haltijakirjaus laitostunnuksella kiinnityshakemuksessa yksilöityyn maanvuokraoikeuteen tai muuhun vastaavaan käyttöoikeuteen. Jos kiinnityshakemuksessa kiinnityksen kohde oli yksilöity pelkästään mainitsemalla kiinteistötunnus ja viittaamalla kohteena kiinteistöä koskevaan hakijan vuokraoikeuteen, ilman että kohdetta oli lainkaan yksilöity laitostunnuksella, ennakkoon tehty kiinnityshakemus jää ennakkoon tehtävää kiinnitystä koskevaan palveluun odottamaan sitä, että lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin on kiinnityshakemuksessa mainitun kiinteistön kohdalle tullut merkintä vähintään vireillä olevasta erityisestä oikeudesta, jolle on annettu laitostunnus ja johon on vähintäänkin vireillä erityisen oikeuden haltijakirjaus kiinnityshakemuksessa mainitulle taholle siten, että hakijan tiedot eivät ole merkittyinä rekisteriin pelkästään ns. minimitiedoin. 

Jos käyttäjällä on jo ollut lainhuuto tai haltijakirjaus vireillä, mutta se on ollut kirjattuna ns. minimitiedoin, kiinnityshakemus jää palveluun odottamaan, että vireilläolotietoja on täydennetty ja että järjestelmä on voinut tunnistaa kiinnityshakemuksessa mainittua kohdetta koskevan lainhuudon tai haltijakirjauksen tulleen käyttäjälle vireille.

Hakemuksen siirtyminen vireillä olevaksi kiinnitysasiaksi lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin

Järjestelmä tarkastaa tietyin väliajoin lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin tiedot sen selvittämiseksi, onko käyttäjälle, joka on allekirjoittanut kiinnityshakemuksen ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa, tullut lainhuuto vireille kiinnityshakemuksen kohteeseen tai onko hänelle tullut vireille erityisen oikeuden haltijakirjaus kiinnityshakemuksessa laitostunnuksella yksilöityyn, kirjaamisvelvollisuuden alaiseen maanvuokraoikeuteen tai vastaavaan muuhun käyttöoikeuteen. Jos käyttäjällä jo oli vireillä lainhuuto tai haltijakirjaus hakemuksen kohteeseen, mutta se oli ollut kirjattuna rekisteriin ns. minimitiedoin, järjestelmä tekee vastaavan tarkastuksen sen selvittämiseksi, onko vireilläolotiedot täydennetty riittävällä tavalla niin, että järjestelmä tunnistaa hakemuksen allekirjoittajan lainhuudon tai haltijakirjauksen vireillä olon.

Jos tässä tarkastuksessa järjestelmä havaitsee, että kiinnityshakemuksen allekirjoittajalla nyt on lainhuuto tai erityisen oikeuden haltijakirjaus vähintäänkin vireillä, järjestelmä siirtää ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa allekirjoitetun kiinnityshakemuksen varsinaiseen, maakaaren 9 a luvussa tarkoitettuun sähköiseen kiinnitysjärjestelmään. 

Jos Käyttäjän ennakkoon tehtävää kiinnitystä koskevassa palvelussa allekirjoittamassa kiinnityshakemuksessa kiinnityksen kohde oli yksilöity pelkästään mainitsemalla kiinteistötunnus ja viittaamalla kohteena kiinteistöä koskevaan hakijan vuokraoikeuteen, ilman että kohdetta oli lainkaan yksilöity laitostunnuksella, järjestelmä tarkastaa tietyin väliajoin lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä, onko kiinnityshakemuksessa mainitun kiinteistön kohdalle tullut merkintä vähintään vireillä olevasta erityisestä oikeudesta, jolle on annettu laitostunnus ja johon on vähintäänkin vireillä erityisen oikeuden haltijakirjaus kiinnityshakemuksessa mainitulle taholle siten, että hakijan tiedot eivät ole merkittyinä rekisteriin pelkästään ns. minimitiedoin. Mikäli tässä tarkastuksessa havaitaan mainittujen edellytysten täyttyvän, järjestelmä siirtää Käyttäjän Palvelussa allekirjoittaman kiinnityshakemuksen varsinaiseen, maakaaren 9 a luvussa tarkoitettuun sähköiseen kiinnitysjärjestelmään.

Edellä selostettujen tarkistusten yhteydessä tehdään myös ne eri rekistereihin kohdistuvat tarkastukset, jotka tässä sähköisessä kiinnitysjärjestelmässä maakaaren säännöksiin pohjautuen tehdään sen selvittämiseksi, voitaisiinko kyseisen kaltainen kiinnityshakemus tehdä tämän järjestelmän kautta.

Jos edellytykset ovat olemassa, kiinnityshakemus katsotaan tuolla hetkellä tehdyksi varsinaisessa, maakaaren 9 a luvunmukaisessa sähköisessä kiinnitysjärjestelmässä. Tällöin hakemusta koskevat myös Kiinteistövaihdannan palvelun yleiset käyttöehdot. Se hakemuksen sähköinen allekirjoitus, jonka käyttäjä teki jo ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa, katsotaan riittäväksi eikä hakemusta tarvitse allekirjoittaa uudestaan. Tämä on myös virallinen kiinnityshakemuksen vireilletulohetki. Nyt kiinnityshakemuksen vireillä olosta kirjautuu automaattisesti tieto lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Sähköinen kiinnityshakemus siirretään Kiinteistövaihdannan palvelusta kirjaamisviranomaiselle. 

Lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin kohdistettavien tarkastusten tiheys

Järjestelmä tarkastaa lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin tiedot kerran vuorokaudessa. Jos edellisessä kohdassa mainittujen tarkistusten yhteydessä ei voida todeta, että edellytykset ennakkoon tehtävää kiinnitystä koskevassa palvelussa allekirjoitetun kiinnityshakemuksen siirtämiselle olisivat olemassa, kiinnityshakemusta ei siirretä varsinaiseen, maakaaren 9 a luvun mukaiseen sähköiseen kiinnitysjärjestelmään. Se ei näin ollen myöskään tule vireille kirjaamisviranomaisessa eikä tieto hakemuksesta kirjaudu lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Hakemus jää allekirjoitettuna edelleen ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevaan palveluun. Seuraava mahdollinen hetki hakemuksen siirtämiseen varsinaiseen sähköiseen kiinnitysjärjestelmään ja sitä kautta hakemuksen vireille tuloon kirjaamisviranomaisessa on, kun järjestelmä seuraavan kerran tarkastaa lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin tietoja.

Myös siinä tapauksessa, että edellytykset kiinnityshakemuksen siirtämiselle muutoin olisivat täyttyneet, mutta järjestelmä lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin tarkastamisen yhteydessä havaitsee jonkin muun sellaisen edellytyksen, joka maakaaren säännöksiin pohjautuen on varsinaisessa sähköisessä kiinnitysjärjestelmässä asetettu kiinnityshakemuksen allekirjoittamisen ehdoksi, kiinnityshakemusta ei siirretä varsinaiseen sähköiseen kiinnitysjärjestelmään eikä se tule vireille. Tällöinkin käyttäjän allekirjoittama kiinnityshakemus jää ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevaan palveluun odottamaan, kunnes seuraava vastaava tarkastus suoritetaan kiinnityshakemuksen siirtämisen ja vireille tulon edellytysten arvioimiseksi.

Allekirjoitetun kiinnityshakemuksen säilyminen ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa ja hakemuksen poistaminen palvelusta

Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa oleva allekirjoitettu kiinnityshakemus poistuu palvelusta, kun järjestelmä siirtää sen edellytysten täyttyessä varsinaiseen, maakaaren 9 a luvun mukaiseen sähköiseen kiinnitysjärjestelmään ja siten myös vireillä olevaksi hakemukseksi lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin.

Vaikka hakemusta ei olisi edellä olevan kohdan mukaisesti vielä voitu siirtää palvelusta varsinaiseen sähköiseen kiinnitysjärjestelmään, se poistuu palvelusta joka tapauksessa viimeistään 90 päivän kuluttua siitä, kun se on palvelussa allekirjoitettu. Tämän jälkeen hakemuksen osalta ei enää myöskään suoriteta lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin kohdistuvia tarkastuksia sen selvittämiseksi, voitaisiinko se siirtää palvelusta varsinaiseen sähköiseen kiinnitysjärjestelmään ja siten vireille lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Jos edelleen halutaan hakea kiinnitystä palvelua hyväksi käyttäen, on käyttäjän pankin tai hänen sopimuskumppaninaan olevan kunnan lähetettävä uusi kiinnityshakemuksen luonnos palvelussa vastaanotettavaksi ja allekirjoitettavaksi.

Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa oleva allekirjoitettu kiinnityshakemus voidaan poistaa järjestelmästä jo ennen kuin sen allekirjoittamisesta on kulunut 90 päivää. Poistamisen voi tehdä ainoastaan se pankki tai kunta, joka oli käyttäjälle lähettänyt kyseisen kiinnityshakemuksen luonnoksen palvelussa allekirjoitettavaksi.

Henkilötietojenkäsittely ja tietojen luovuttaminen

Palveluun tallennettujen henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan voimassa olevan henkilötietojen suojaa koskevan lainsäädännön vaatimuksia. Tietoja luovutetaan vain sille pankille, kunnalle tai muulle vastaavalle taholle, joka oli lähettänyt käyttäjälle kiinnityshakemuksen luonnoksen palvelussa allekirjoitettavaksi.

Palvelun käyttöajat

Kiinteistövaihdannan palvelu on käytössä 23 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Mainittu palvelulupaus ei koske palvelun huoltoon, päivityksiin tai ylläpitoon liittyviä käyttökatkoja. Palvelun käyttö saattaa estyä tai keskeytyä myös erilaisten häiriötilanteiden johdosta.

Palvelunkäyttö saatetaan palvelun ylläpitäjän toimesta keskeyttää myös, jos palveluun kohdistuu tietoturvauhkia tai palvelun väärinkäyttöön viittaavaa toimintaa.

Maanmittauslaitoksen (valtion) vastuuta koskevat rajaukset

Maanmittauslaitoksella ei ole vastuuta välillisistä tai välittömistä vahingoista, mikäli KVP tai siihen sisältyvä ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskeva palvelu ei ole tiettynä ajan hetkenä käytettävissä.

Maanmittauslaitoksella ei myöskään ole vastuuta välillisistä tai välittömistä vahingoista, jotka aiheutuvat siitä, että ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta ei jossakin tapauksessa pystytä tekemään tai allekirjoittamaan palvelussa, vaikka palvelu sinänsä olisi käytettävissä.

Maanmittauslaitos ei myöskään vastaa miltään osin välillisistä vahingoista. Välillisenä vahinkona pidetään esimerkiksi saamatta jäänyttä voittoa tai vahinkoa, joka johtuu tuotannon tai liikevaihdon vähentymisestä tai keskeytymisestä. 

Maanmittauslaitoksen (valtion) vahingonkorvausvastuuseen ei sovelleta maakaaren 9 a luvun säännöksiä

Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa ei ole kysymys varsinaisesta, maakaaren 9 a luvun mukaisesta sähköisestä kiinnitysjärjestelmästä. Siltä osin, kuin kysymys on tämän palvelun käytöstä, Maanmittauslaitoksen vahingonkorvausvastuuseen ei sovelleta, mitä valtion korvausvastuusta on säädetty maakaaren 9 a luvussa.

Osa III Maanvuokrasopimuksen sähköistä allekirjoituspalvelua koskevat erityiset käyttöehdot

Mikä on Maanvuokrasopimuksen sähköinen allekirjoituspalvelu?

KVP eli Kiinteistövaihdannan palvelu on Maanmittauslaitoksen ylläpitämä sähköisen kiinteistövaihdannan ja sähköisen kiinteistöasioinnin palvelu. Keskeisenä osana tätä palvelua on maakaaren säännöksiin (erityisesti maakaaren 9 a luku) perustuva palvelu, jossa on mahdollista tehdä mm. kiinteistönluovutussopimuksia sekä kiinnityshakemuksia sähköisesti. KVP eli Kiinteistövaihdannan palvelu voi kuitenkin pitää sisällään myös muita Maanmittauslaitoksentarjoamia, sähköistä kiinteistövaihdantaa ja sähköistä kiinteistöasiointiatukevia ja edistäviä palveluita. Näissä palveluissa ei ole kysymys edellä tarkoitetuista maakaaren 9 a luvun mukaisista sähköisistä asiointijärjestelmistä. Tällaisena palveluna Maanmittauslaitos tarjoaa Maanvuokrasopimuksen sähköisen allekirjoituspalvelun osana laajemmin ymmärrettyä Kiinteistövaihdannan palvelua.

Milloin käyttäjä voi hyödyntää Maanvuokrasopimuksen sähköistä allekirjoituspalvelua?

Kun käyttäjä on kirjatutunut Kiinteistövaihdannan palveluun, hän voi ottaa vastaan palveluun hänelle asiakirjarajapinnan kautta vuokralaisena allekirjoitettavaksi lähetetyn maanvuokrasopimuksen luonnoksen. Tällaisen luonnoksen on voinut lähettää taho, joka toimii maanvuokrasuhteessa vuokranantajana ja jolla on voimassa oleva, Maanvuokrasopimuksen sähköistä allekirjoituspalvelua koskeva sopimus Maanmittauslaitoksen kanssa. Tällaisena tahona toimii tavallisimmin kunta.

Maanvuokrasopimuksensähköisen allekirjoituspalvelun erityisten käyttöehtojen soveltuminen

Kun käyttäjä on ottanut vastaan maanvuokrasopimuksen luonnoksen, se aukeaa hänelle ns. allekirjoitusnäkymässä. Tarkastaessaan ja mahdollisesti allekirjoittaessaan maanvuokrasopimuksen luonnoksen tuossa allekirjoitusnäkymässä käyttäjä toimii Maanvuokrasopimuksen sähköisessä allekirjoituspalvelussa. Tätä palvelua koskevat nämä Osan III mukaiset käyttöehdot (Maanvuokrasopimuksen sähköistä allekirjoituspalvelua koskevat erityiset käyttöehdot).

Vuokranantajan edustajan toimiessa ja allekirjoittaessa maanvuokrasopimuksen palvelussa noudatettavaksi tulevat vastaavasti vuokranantajan ja Maanmittauslaitoksen välisen, palvelua koskevan sopimuksen ehdot.

Maanvuokrasopimuksen allekirjoittaminen ns. allekirjoitusnäkymässä ja vuokrasopimuksen syntyminen

Kun vuokranantajan edustaja on lähettänyt maanvuokrasopimuksen luonnoksen Kiinteistövaihdannan palveluun, järjestelmä lähettää saapuneesta asiakirjasta viestin vuokrasopimuksessa yksilöidylle vuokralaiselle. Vuokralainen voi kirjautua Kiinteistövaihdannan palveluun viestissä olevan linkin kautta ja vastaanottaa vuokrasopimuksen luonnoksen palveluun hyväksyttyään palvelun käyttöehdot.

Vastaanotettuaan vuokrasopimuksen luonnoksen palveluun se avautuu vuokralaiselle eli palvelun käyttäjälle ns. allekirjoitusnäkymässä. Käyttäjä voi tällöin tarkastaa luonnoksen sisällön ja allekirjoittaa sopimuksen omalta osaltaan. Luonnoksen ensimmäinen allekirjoittaja on aina vuokralainen tai vuokralaiset, jos heitä on useampia. Käyttäjä voi myös jättää sopimuksen allekirjoittamatta ja joko poistaa luonnoksen palvelusta tai tallentaa sen palveluun toistaiseksi allekirjoittamattomana luonnoksena. Käyttäjä ei voi tehdä muutoksia luonnokseen.

Kun käyttäjä eli vuokralainen on allekirjoittanut vuokrasopimuksen, järjestelmästä lähetään viesti vuokranantajan sähköpostiosoitteeseen. Nyt vuokranantajanedustaja voi kirjautua palveluun ja allekirjoittaa luonnoksen vuokranantajanpuolesta. Vuokranantajan edustaja voi myös tallentaa luonnoksen edelleen allekirjoittamatta tai poistaa luonnoksen palvelusta. Sen sijaan vuokranantajankaan edustaja ei pysty muuttamaan luonnosta palvelussa.

Kun vuokrasopimus on sähköisesti allekirjoitettu palvelussa sekä vuokralaisen että vuokranantajan toimesta, vuokranantajan ja vuokralaisen välillä katsotaan olevan olemassa maanvuokrasuhdetta koskeva sopimus samalla tavalla kuin jos sopimus olisi allekirjoitettu kirjallisin, omakätisin allekirjoituksin. Sopimuksen syntymishetkenä pidetään viimeisen allekirjoituksen hetkeä eli sitä hetkeä, jolloin vuokranantajan edustaja on allekirjoittanut sopimuksen palvelussa.  

Vuokralaisen ja Vuokranantajan edustajan tunnistaminen sekä palvelussa tehtävän sähköisen allekirjoituksen tarkempi luonnehdinta

Kun käyttäjä eli vuokralainen kirjautuu Kiinteistövaihdannan palveluun, hänet tunnistetaan vahvan tunnistamisen menetelmällä maakaaren 9 a luvun 1 §:n 1momentin edellyttämällä tavalla (ks. myös Kiinteistövaihdannan palvelun yleiset käyttöehdot, kohta Käyttäjän tunnistaminen).Tätä samaa kertaalleen jo suoritettua tunnistustapahtumaa käytetään hyväksi myös, kun käyttäjä ryhtyy ottamaan vastaan, tarkastamaan ja mahdollisesti allekirjoittamaan vuokranantajan lähettämää vuokrasopimusta Kiinteistövaihdannan palvelun yhteyteen kuuluvassa Maanvuokrasopimuksen sähköisessä allekirjoituspalvelussa.

Otettuaan palveluun vastaan hänelle asiakirjarajapinnan kautta allekirjoitettavaksi lähetetyn maanvuokrasopimuksen luonnoksen vuokralainen voi allekirjoittaa sopimuksen. Sitä ennen hän voi tarkastaa luonnoksen koko sisällön ja todeta sen ehtojen vastaavan sitä, mitä on vuokranantajan kanssa sovittu.  Allekirjoitus tapahtuu Allekirjoita-painiketta klikkaamalla. Tässä yhteydessä käyttäjä tunnistetaan vielä vahvan tunnistamisen menetelmällä uudestaan. Uudelleentunnistamista ei kuitenkaan edellytetä, jos käyttäjän kirjautumisesta Kiinteistövaihdannan palveluun ja siinä yhteydessä tapahtuneesta tunnistamisesta on kulunut vasta hyvin lyhyt aika.

Vuokranantajan edustaja tunnistetaan henkilönä vastaavalla tavalla hänen kirjautuessaan Kiinteistövaihdannan palveluun. Myös vuokrasopimuksen allekirjoittaminen ja siinä yhteydessä uudestaan mahdollisesti tapahtuva tunnistaminen tapahtuvat vastaavalla tavalla.

Maanmittauslaitos huolehtii Maanvuokrasopimuksen sähköisen allekirjoituspalvelun tarjoajana vuokrasopimuksen osapuolten tekemien allekirjoitusten ja allekirjoitetun sähköisen sopimusasiakirjan välisestä täsmäytyksestä sekä allekirjoitetun asiakirjan eheyden säilymisestä. Toimenpiteistä huolehditaan samanlaisin teknisin menetelmin kuin maakaaren 9 aluvun mukaisessa sähköisessä kaupankäyntijärjestelmässä tehtyjen, kiinteistöjä koskevien luovutuskirjojen osalta. Allekirjoitusta pidetään hyväksyttävänä sähköisenä allekirjoituksena samalla tavalla kuin sellaista sähköistä allekirjoitusta, jonka käyttäjä tekisi vastaavalla tavalla Kiinteistövaihdannan palvelun siinä osiossa, jossa on kysymys varsinaisista, maakaaren 9 a luvun mukaisista sähköisistä asiointijärjestelmistä (Ks. myös Kiinteistövaihdannan palvelun yleiset käyttöehdot, Palvelussa käyttäjä antaa oikeudellisesti sitovia tahdonilmaisuja).

Selvyyden vuoksi todetaan, että vuokralainen tai vuokranantajan edustaja tunnistetaan uudelleen vahvan sähköisen tunnistamisen menetelmällä joka kerta hänen kirjautuessaan Kiinteistövaihdannan palveluun hyödyntääkseen tässä sopimuksessa tarkoitettua Maanvuokrasopimuksen sähköistä allekirjoituspalvelua.

Maanvuokrasopimukseen palvelussa tehdyn allekirjoituksen peruuttaminen

Vuokrasopimuksen osapuoli voi milloin tahansa peruuttaa maanvuokrasopimukseen palvelussa tekemänsä allekirjoituksen edellyttäen, että sopimus ei vielä ollut kaikkien vuokrasopimuksen osapuolten palvelussa allekirjoittama. Allekirjoituksen peruuttaminen edellyttää Kiinteistövaihdannan palveluun kirjautumista ja asianomaisen henkilön tunnistamista edellä kuvatulla tavalla

Käyttäjän edustamisvallan tarkastaminen vuokralaisen ollessa yhteisö

Jos maanvuokrasopimuksen luonnokseen vuokralaiseksi on merkitty kaupparekisteriin merkitty yhtiö, palvelu tarkastaa, että yhtiön puolesta vuokrasopimuksen allekirjoittaa sellainen henkilö tai henkilöt, jolla tai joilla yhdessä on kaupparekisterin mukaan oikeus kirjoittaa yhtiön nimi eli oikeus edustaa yhtiötä.

Vuokralaisena olevan yhteisön puolesta palvelua voidaan käyttää myös, jos kyseinen yhteisö on antanut maakaaren 9 a luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitetun kirjallisen, allekirjoitusoikeudet myöntävän yleisvaltakirjan maakaaren 9 a luvussa tarkoitettujen asiointijärjestelmien käyttöön yhteisön puolesta ja jos Maanmittauslaitos on yhteisön tai valtuutetun pyynnöstä etukäteen tallentanut yleisvaltakirjan Kiinteistövaihdannan palveluun. Jos vuokralaiseksi on merkitty muu yhteisö kuin kaupparekisteriin merkitty yhtiö, kuten esimerkiksi yhdistys, palvelun käyttöyhteisön nimissä edellyttää juuri tällaista etukäteen Kiinteistövaihdannan palveluun tallennettua kirjallista yleisvaltakirjaa.

Edellisen kappaleen mukaisessa tilanteessa palvelu tarkastaa, että yhteisön puolesta palvelussa toimivalla on etukäteen Kiinteistövaihdannan palveluun tallennettuna ja voimassa olevana edellä mainittu yleisvaltakirja. Järjestelmä ei ole tarkastanut, sisältääkö yleisvaltakirja nimenomaisesti myös oikeuden maanvuokrasopimusten sähköiseen allekirjoittamiseen Kiinteistövaihdannan palvelun yhteyteen toteutetussa Maanvuokrasopimuksen sähköisessä allekirjoituspalvelussa. Jos käyttäjä aikoo edustaa vuokralaisena olevaa yhteisöä tässä tarkoitetun yleisvaltakirjan nojalla, hän sitoutuu tekemään sen vain, jos hänelle on yleisvaltakirjassa annettu myös nimenomainen valtuutus maanvuokrasopimusten sähköiseen allekirjoittamiseen palvelussa. Vuokranantajan ja Maanmittauslaitoksen välisessä sopimuksessa on sovittu, että jos vuokrasopimus on allekirjoitettu yleisvaltakirjalla vuokralaisen puolesta, vuokranantajan edustaja varmistaa ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista valtuutuksen kattavuuden palvelun ylläpitäjältä eli Maanmittauslaitokselta.

Vuokranantajan edustajan edustamisvallan tarkastaminen

Vuokranantajana olevan kunnan tai muun yhteisön edustajana Maanvuokrasopimuksen sähköisen allekirjoituspalvelun käytössä ja maanvuokrasopimuksen allekirjoittamisessa palvelussa voi olla henkilö, jolle vuokranantajana oleva yhteisö on antanut maakaaren 9 a luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitetun kirjallisen, allekirjoitusoikeudet myöntävän yleisvaltakirjan maakaaren 9 a luvussa tarkoitettujen asiointi järjestelmien käyttöön vuokranantajan puolesta ja jonka yleisvaltakirjan Maanmittauslaitos on etukäteen tallentanut Kiinteistövaihdannan palveluun. Lisäksi edellytyksenä on, että yleisvaltakirjassa on erikseen nimenomaisesti annettu valtuutetulle myös oikeusmaan vuokrasopimusten sähköiseen allekirjoittamiseen Kiinteistövaihdannan palvelun yhteyteen toteutetussa Maanvuokrasopimuksen sähköisessä allekirjoituspalvelussa.

Palvelu tarkastaa, että vuokranantajana olevan yhteisön puolesta palvelussa toimivalla ja vuokrasopimuksen vuokranantajan puolesta allekirjoittavalla henkilöllä on etukäteen Kiinteistövaihdannan palveluun tallennettuna ja voimassa olevana edellä mainittu yleisvaltakirja.

Palvelu ei tarkasta sitä, että maanvuokrasopimuksen tekemisestä on päätetty sellaisessa vuokranantajan organisaatioon kuuluvassa toimielimessä, jolla on siihen asianmukainen toimivalta. 

Vuokralaisen edustaminen palvelussa sähköisesti annetulla yleisvaltakirjalla

Maanvuokrasopimuksen sähköisessä allekirjoituspalvelussa voidaan järjestelmäteknisessä mielessä toimia ja allekirjoittaa maanvuokrasopimuksia vuokralaisen puolesta myös sähköisesti Kiinteistövaihdannan palvelussa annetulla yleisvaltakirjalla. Kysymys on tällöinkin maakaaren 9 a luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitetusta, toiselle annetusta valtuutuksesta käyttää maakaaren 9 a luvun tarkoittamia asiointijärjestelmiä toisen puolesta allekirjoitusoikeuksin. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että Kiinteistövaihdannan palvelussa annetuista tai annettavista sähköisistä yleisvaltakirjoista puuttuu aina valtuutus maanvuokrasopimusten sähköiseen allekirjoittamiseen näiden käyttöehtojen tarkoittamassa palvelussa. Tämä johtuu siitä, että käytössä olevaan sähköiseen valtakirjapohjaan ei sisälly tällaisen valtuutuksen mahdollisuutta. Teknistä estoa maanvuokrasopimuksen sähköiseen allekirjoittamiseen tästä huolimatta kyseisillä, Kiinteistövaihdannan palvelussa annetuilla sähköisillä yleisvaltakirjalla ei kuitenkaan palveluun ole vielä rakennettu.

Käyttäjä sitoutuu omalta osaltaan siihen, että hän ei ryhdy edustamaan vuokralaista edellisessä kappaleessa tarkoitetulla, Kiinteistövaihdannan palvelussa sähköisesti hänelle annetulla yleisvaltakirjalla, vaikka sellainen olisi häntä varten palvelussa voimassaolevana. Vuokranantajan ja Maanmittauslaitoksen välisessä sopimuksessa on lisäksi sovittu, että jos vuokrasopimus on allekirjoitettu yleisvaltakirjalla vuokralaisen puolesta, vuokranantajan edustaja varmistaa ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista valtuutuksen kattavuuden palvelun ylläpitäjältä eli Maanmittauslaitokselta

Palvelun suorittamat eräät vuokraoikeuden sisältöä ja pätevyyttä koskevat tarkastukset

Palvelu pyrkii tarkastamaan, että palvelussa tehtävän maanvuokrasopimuksen kohde on lähtökohtaisesti sellainen, johon maakaaren 14 luvun 6 §:n mukaan voidaan kirjata maanvuokraoikeutta koskeva erityisen oikeuden kirjaus (ns. kirjaamiskelpoinen kohde).

Vuokrakohteen kirjaamiskelpoisuutta koskevan tarkastuksen lisäksi palvelu pyrkii tarkastamaan sen, että vuokranantaja on vuokrakohteen omistaja.

Maanvuokrasopimustapalvelussa tehtäessä palvelu pyrkii tarkastamaan myös vuokralaisen täysivaltaisuutta ja sen rajoituksia koskevia, palvelun käytettävissä olevia rekisteritietoja samoin kuin vuokrauksen kohteeseen liittyviä, lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin merkittyjä muistutus- ja vallintarajoitustietoja.

Palvelu pyrkii tarkastamaan myös sitä, että vuokrasopimuksessa sovittu vuokra-aika ei ylitä lain enimmäisvuokra-aikaa tai ei alita lain vähimmäisvuokra-aikaa.

Tarkastusten vaikutuksista palvelussa ja vastuu vuokrasopimuksen pätevyydestä

Järjestelmä estää vuokrasopimuksen tekemisen palvelussa, mikäli edellä mainituissa tarkastuksissa havaitaan puutteita. Se, että järjestelmä ei ole antanut tehdä vuokrasopimusta palvelussa, ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että vuokrasopimuksen osapuolet eivät voisi pätevästi tehdä kyseistä sopimusta ja että kyseistä sopimusta ei voitaisi kirjata lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin erityisenä oikeutena. Palvelun ei katsota toimineen virheellisesti, vaikka se olisi mainittujen tarkastustoimintojensa perusteella varmuuden vuoksi estänyt sopimuksen tekemisen palvelussa myös tilanteessa, jossa estettä osapuolten väliselle sopimukselle tai sen kirjaamiselle ei tosiasiassa ole.

Vaikka järjestelmä olisi antanut osapuolten allekirjoittaa maanvuokrasopimuksen palvelussa, se ei välttämättä tarkoita, että edellä mainittujen tarkastusten kohteina olevissa seikoissa ei voisi olla puutteita. Maanmittauslaitos ei vastaa näistä puutteista ja niiden mahdollisesti osapuolille aiheuttamista vahingoista, vaan vuokrasopimuksen osapuolet ovat itse vastuussa kyseisistä, vuokrasopimuksen sisältöön ja pätevyyteen liittyvistä seikoista. Lisäksi selvennyksenä todetaan, että mainitut palveluun sisältyvät tarkastukset eivät perustu velvoittavaan lainsäädäntöön (kuten maakaaren 9 a lukuun) vaan ovat palvelun tarjoajan palveluun vapaaehtoisesti sisällyttämiä toiminnallisuuksia.

Selvyyden vuoksi todetaan, että palveluun rakennetut esitarkastukset eivät muutenkaan pyri kattavuuteen maanvuokrasopimuksissa vaikutuksellisten oikeudellisten seikkojen tarkastamisessa, vaikka näihin vaikuttavia tietoja olisi saatavilla Maanmittauslaitoksen käytettävissä olevista rekistereistä.

Palvelu ei esimerkiksi tarkasta vuokrakohteen rasitustodistukselta ilmeneviä, kohteeseen aiemmin mahdollisesti kirjattuja muita erityisiä oikeuksia koskevia tietoja.

Edelleen todetaan, että palvelussa voidaan vuokranantajan ja vuokralaisen välillä solmia merkittäviä varallisuusoikeudellisia intressejä sisältävä sopimus, jolloin korostuu maanvuokrasopimuksen osapuolten oma huolellisuusvelvollisuus ja tarkkuus kaikissa sopimuksen pätevyyteen ja vaikutuksiin liittyvissä kysymyksissä.

Vuokraoikeuden kiinnityskelpoisuus ja ns. laitostunnuksen antaminen

Palvelu pyrkii tarkastamaan vuokrasopimuspohjan rakenteisiin kenttiin syötettyjen tietojen perusteella, onko Palvelussa solmittava vuokrasopimus sellainen, johon voidaan vahvistaa maakaaren 19 luvussa tarkoitettuja käyttöoikeuskiinnityksiä. Mikäli rakenteisiin kenttiin sisältyvät ehdot täyttyvät, vuokraoikeudelle annetaan automaattisesti kiinnityskelpoisuutta osoittava ns. laitostunnus, kun vuokraoikeutta koskeva erityisen oikeuden kirjaamista koskeva asia kirjautuu palvelusta vireille lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin.

Viime kädessä vuokraoikeuden kiinnityskelpoisuus eli se, voidaanko vuokraoikeuteen vahvistaa maakaaren 19 luvussa tarkoitettuja käyttöoikeuskiinnityksiä ja voidaanko vuokraoikeutta siten käyttää velan vakuutena, ratkaistaan kuitenkin kirjaamisviranomaisen toimesta. Se, että palveluntietojen perusteella vuokraoikeudelle on alustavasti annettu laitostunnus, ei välttämättä merkitse, että kirjaamisviranomainen pitää kohdetta kiinnityskelpoisena. Se, että vuokraoikeus ei saanut palvelun tietojen perusteella laitostunnusta, ei välttämättä merkitse, etteikö kirjaamisviranomainen kaikesta huolimatta saattaisi pitää oikeutta kiinnityskelpoisena.

Erityisenoikeuden kirjaamista koskevan asian vireille tuleminen

Maanvuokrasopimuksen tekemisen yhteydessä, maanvuokrasopimuksen sähköiseen sopimuspohjaan liitettynä, vuokralainen täyttää kyseisen oikeuden kirjaamista koskevan hakemuksen tiedot. Kun kaikki vuokrasopimuksen osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen palvelussa, maanvuokrasopimuksen kirjaaminen maakaaren 14 luvun tarkoittamana erityisenä oikeutena tulee tämän hakemuksen nojalla vireille lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Vuokralainen sitoutuu siihen, että hänen katsotaan hakeneen palvelussa solmittuun maanvuokrasopimukseen perustuvan oikeutensa kirjaamista samalla, kun sopimus on syntynyt palvelussa.

Palvelu välittää kirjaamishakemuksesta tiedon kirjaamisviranomaiselle ja samalla hakemuksesta kirjautuu automaattisesti sen vireillä oloa osoittava tietolainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin vuokrasopimuksessa vuokraoikeuden kohteena mainitun kiinteistön tai muun rekisteriyksikön kohdalle.

Maanvuokraoikeuden kirjaamisen edellytykset ratkaisee viime kädessä kirjaamisviranomainen itsenäisesti.  Se, että järjestelmä on antanut tehdä maanvuokrasopimuksen palvelussa, ei välttämättä merkitse, etteikö kirjaamishakemus saata edellyttää täydentämistä tai että kirjaamisviranomainen hyväksyy oikeuden kirjaamista koskevan hakemuksen.

Sähköisen maanvuokrasopimuksen arkistointi ja säilyminen osapuolten saatavilla

Palvelussa osapuolten allekirjoituksin syntynyt maanvuokrasopimus arkistoidaan pysyvästi Maanmittauslaitokseen ylläpitämään sähköiseen kirjaamisarkistoon. Maanmittauslaitos säilyttää pysyvästi sähköisen maanvuokrasopimuksen siinäkin tapauksessa, että oikeuden kirjaamista koskeva hakemus on hylätty, jätetty tutkimatta tai rauennut peruutuksen johdosta. Näin Palvelussa tehty sähköinen sopimus säilyy pysyvästi osapuolten saatavilla.

Aika, joka keskeneräistä maanvuokrasopimuksen luonnosta säilytetään palvelussa ja luonnoksen poistaminen palvelusta

Kun maanvuokrasopimus on kaikkien vuokrasopimuksen osapuolten toimesta allekirjoitettu Maanvuokrasopimuksen sähköisessä allekirjoituspalvelussa, se siirretään palvelusta vireillä olevaksi erityisen oikeuden kirjaamista koskevaksi asiaksi kirjaamisviranomaiselle. Tämän jälkeen vuokrasopimusta ei enää säilytetä palvelussa. Sen sijaan näin syntynyt sähköinen vuokrasopimus säilytetään edellä mainituin tavoin pysyvästi kirjaamisviranomaisen sähköisessä arkistossa.

Maanvuokrasopimuksen luonnos, jota ei ole vielä kenenkään toimesta allekirjoitettu palvelussa, säilytetään palvelussa 30 päivää. Tämän jälkeen se poistetaan palvelun ylläpitäjän toimesta. 30 päivän aika lasketaan siitä, kun luonnos on vastaanotettu palveluun asiakirjarajapinnasta.

Jonkun tai joidenkin osapuolten allekirjoittamamaan vuokrasopimuksen luonnos ja siihen tehdyt allekirjoitukset säilyvät palvelussa 30 päivää siitä, kun siihen on viimeksi tehty jonkun osapuolen allekirjoitus. Mikäli 30 päivää on kulunut viimeisimmästä allekirjoituksesta ja maanvuokrasopimuksesta edelleen puuttuu jonkun tai joidenkin osapuolten allekirjoituksia, siihen astiset allekirjoitukset katsotaan rauenneiksi. Samassa yhteydessä palvelun ylläpitäjä poistaa luonnoksen palvelusta.

Vuokranantajan edustaja tai vuokralainen voivat aina poistaa palvelusta allekirjoittamattoman tai osittain allekirjoitetun mutta edelleen keskeneräisen maanvuokrasopimuksen luonnoksen. Jos poistetussa luonnoksessa oli allekirjoituksia, ne katsotaan samalla rauenneiksi.

Henkilötietojenkäsittely ja tietojen luovuttaminen

Palveluun tallennettujen henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan aina voimassa olevan lainsäädännön vaatimuksia. Tietoja luovutetaan vain sille taholle, joka oli lähettänyt käyttäjälle maanvuokrasopimuksen luonnoksen palvelussa allekirjoitettavaksi.

Palvelun käyttöajat

Kiinteistövaihdannan palvelu on käytössä 23 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Mainittu palvelulupaus ei koske palvelun huoltoon, päivityksiin tai ylläpitoon liittyviä käyttökatkoja. Palvelun käyttö saattaa estyä tai keskeytyä myös erilaisten häiriötilanteiden johdosta.

Palvelunkäyttö saatetaan palvelun ylläpitäjän toimesta keskeyttää myös, jos palveluun kohdistuu tietoturvauhkia tai palvelun väärinkäyttöön viittaavaa toimintaa.

Palvelun muuttaminen ja kehittäminen

Maanvuokrasopimuksen sähköinen allekirjoituspalvelu on osa laajempaa Kiinteistövaihdannan palvelua, jota kehitetään jatkuvasti eri sidosryhmiltä saadun palautteen ja Maanmittauslaitoksen toteamien kehitystarpeiden samoin kuin lainsäädännön asettamien vaatimusten mukaisesti. Myös Maanvuokrasopimuksen sähköistä allekirjoituspalvelua pyritään jatkuvasti kehittämään saadun palautteen ja todettujen kehitystarpeiden mukaisesti.

Mikäli palvelun sisältöön tehtyjen muutosten vuoksi käyttöehtoja on muutettu sen jälkeen, kun käyttäjä on viimeksi hyväksynyt käyttöehdot, käyttäjän tulee hyväksyä muutetut käyttöehdot ennen palvelun edelleen hyödyntämistä. 

Maanmittauslaitoksen ylläpitämä ajantasainen palvelukuvaus löytyy verkko-osoitteesta http://www.maanmittauslaitos.fi/asioi-verkossa/kiinteistovaihdannan-palvelu.

Maanmittauslaitoksen (valtion) vastuuta koskevat rajaukset

Maanmittauslaitoksella ei ole vastuuta välillisistä tai välittömistä vahingoista, mikäli KVP tai siihen sisältyvä Maanvuokrasopimuksen sähköinen allekirjoituspalvelu ei ole ollut tiettynä hetkenä käytettävissä.

Maanmittauslaitoksella ei myöskään ole vastuuta välillisistä tai välittömistä vahingoista, jotka aiheutuvat siitä, että maanvuokrasopimuksen luonnosta ei ole voitu jostakin syystä vuokranantajan edustajan tai vuokralaisen toimesta hyväksyä eli allekirjoittaa palvelussa.

Maanmittauslaitos ei myöskään vastaa miltään osin välillisistä vahingoista. Välillisenä vahinkona pidetään esimerkiksi saamatta jäänyttä voittoa tai vahinkoa, joka johtuu tuotannon tai liikevaihdon vähentymisestä tai keskeytymisestä.

Maanmittauslaitoksen (valtion) vahingonkorvausvastuuseen ei sovelleta maakaaren 9 a luvun säännöksiä

Ennakkoon tehtävää kiinnityshakemusta koskevassa palvelussa ei ole kysymys varsinaisesta, maakaaren 9 a luvun mukaisesta sähköisestäkiinnitysjärjestelmästä. Siltä osin, kuin kysymys on tämän palvelun käytöstä, Maanmittauslaitoksen vahingonkorvausvastuuseen ei sovelleta, mitä valtion korvausvastuusta on säädetty maakaaren 9 a luvussa.